Tässä on Alexandra Expacio. Hän on 23-vuotias, Espanjasta kotoisin oleva nuori nainen. Alexandra on asunut koko lapsuutensa Espanjassa, kunnes täyttäessään 18-vuotta hän kyllästyi vanhempiinsa. Alexandran vanhemmat olivat ylisuojelevaisia ja patistivat tyttöä vain opiskelemaan kotona. Hän ei saanut käydä edes koulua, hänen äiti opetti kotona.
Tässä on Alexandran pienehkö koti. Kaikki vähäiset rahansa Alexa on tienannut viiden vuoden aherruksella. Ja tässä palkka siitä. Häneltä löytyy keittiönurkkaus, jossa on kaikki tarpeellinen, ruokapöytä ja kaksi tuolia, jääkaappi jne. Kylpyhuone on keittiön vieressä. Siitä löytyy amme, pytty, lavuaari ja peili. Sen vieressä on parisänky, sohva, maalausteline ja kirjahylly. Piano on Alexan isoisoäidin vanha ja hyvin arvokas piano.
On taas tyypillinen aamupäivä.. Tai ei niinkään. Alexandra muutti toissapäivänä uuteen kotiinsa, halvan motellin sijasta. Hän aloittaa aamun aina soittamalla pianolla pari sävelmää.
Hetken päästä hän kumminkin päätti ottaa jotain purtavaa ja nousi astellen jääkaapille. Alexan uutuuttaan kiiltelevä jääkaappi oli täpösen täynnä ruokaa.
Alexandra paahtoi itselleen leivän ja laski sen pöydälle. Istuutuessaan penkille Alexa huomasi sivusilmästään posteljoonin. Kas, posti tuleekin jo.. Hyvä, niin voin heti katsoa vapaana olevat työpaikat, Alexa tuumi itsekseen puraisten leivästä palasen. Samassa ovikello soi.
Kun Alexa asteli ulos, hän näki muutaman ihmisen.
-Hei! Olemme naapureitasi tästä läheltä, ja ajattelimme vain tulla katsomaan uutta kasvoa. Tervetuloa!
-Ai buenos! Ystävällisiä naapureita! Alexandra hymyili puhuen espanjaisittain.
-Saanko kysyä, että miksi sinulla on tuollainen hame..? Se on melko epämuodikasta! Muuan Raija tuhahti kurtistaen kulmiaan.. Se oli kyllä todella suuri virhe.
-Aijaa? No perdona! Minä pidän tälläisistä asuista, espanjassa käytin hameita aina, joten sinuna en tulisi sanomaan minulle että millaisia vaatteita saan ja en saa pitää! Alexandra karjui raivoissaan silmät leimuten.
-Suosittelen, että painut hel.. hevon kuuseen, Alexa sanoi hiukan rauhallisemmin.
-Öh.. Anteeksi.. Saisinko vielä k.. Raija sanoi sarkastisesti, eikä todellakaan anteeksi pyytäväksi. Alexandra tukki korvansa ja huudahti: -Päläpälä, ei kiinnosta!
Onneksi sentäs muiden kanssa Alexandra tuli suhteellisen hyvin toimeen.
Naapureidensa lähdettyä Alexandra palasi jälleen sisälle pianonsa luo. Aa, aa, cee.. Äh! Ei se niin mene.. Aa, aa, aa, cee.. Kyllä se pianon soitto on vaikeaa.
Pian Alexa päätti hakea postin vihdoin, jotta voisi katsoa ne työpaikat. Avattuaan oven Alexandra näki tontillaan räikeästi pukeutuneen vanhan rouvan. Hmm.. Mitäköhän hänkin etsii? Alexa tuumasi kun jo suunnisti naista kohti.
-Hei, olen Alexandra.. Etsitkö jotain? Alexandra aloitti.
-Tiedän kuka olet. Olet Alexandra Miranella Expacio ja muutit muutama vuosi sitten Suomeen, tiedän kyllä.. Nainen vastasi jäätävän salaperäisellä äänellä.
-Tiedän myös, mitä tarvitset elämääsi.
-Hahaha! Päivän vitsi, Alexandra sanoi kurtistaen kulmiaan ja nosti kätensä lantioilleen.
-Ei, kun ihan oikeasti, Nainen sanoi nostaen sormensa pystyyn.
-Kaipaat lähellesi jotakin, joka rakastaa ja ihailee sinua tuollaisenaan, Nainen sanoi hyrisyttävällä äänellä siirtäen sormensa osoittamaan Alexandraa.
-No, aivan. Niin se on.. Alexandra sanoi hihittäen ja sulki silmänsä ajatellen sellaista ihmistä..
-Minähän sanoin.. Eukko sanoi hymyillen lempeästi.
-Noh, katsotaas mitä saan aikaan
Eukko tutki hetken palloaan ja nosti sitten kasvonsa.
-Nyt, kun päivä vaihtuu illaksi ja aurinko laskee vuorien taa, käännyt ja näet edessäsi elämäsi miehen.. Tämä mies ymmärtää ja rakastaa sinua.. koko loppuelämäsi..
Alexandra kääntyi salamana ympäri, juuri kun hämärä laskeutui maahan. Alexa näki edessään melko tavallisen näköisen ihmisen. Hän kääntyi taas ympäri, mutta vanha rouva oli kadonnut.
-Oh, mekkosi on kyllä ihana! Ainiin, olen Roope.. Roope Liinamaa. Mikä nimesi on? Oletko Suomesta kotoisin? Et näytä ihan suomalaiselta.. ja juuri se pukee sinua! Puhe sai Alexandran hätkähtämään ja kääntymään takaisin päin. Ooh.. Se rouva oli oikeassa.. Nyt uskon rakastumiseen ensi silmäyksellä!
Illan edetessä parin suhde läheni nopeastikin.
Äkkiä Roope jo vetäisi Alexandran lähelle itseään ja painoi tungettelevasti huulensa Alexan huulille.. En nyt tiedä että riemastuiko neiti tästä kovinkaan..
-Minä arvasin! Olet samanlainen kuin kaikki muutkin, jos vähänkin leppyy niin heti alkaa tuo nuoleskelu! Et hae muuta kuin naisten riisumista.. Ynf, Alexandra kiljui irvistäen.
-Mutta Alex.. En minä sitä tarkoittanut.. Olet vain ihan lumoavan ihana, enkä voinut pitää näppejäni erossa.. Anna anteeksi.. Roope sanoi ja painoi katseensa maahan.
No kuka nyt hellyyttävästä poikapolosta voisi näppinsä irti pitää? Saatikka olla vihainen? Alexandra hymyili tyytyväisenä ja halasi Roopea painaen päänsä hänen olkapäälle.
-Ei se tällä kertaa haitta... Ja näpit irti takapuolestani!
-Oh! Anteeksi, madame.. En tee tätä virhettä toiste, Roope kujersi virnuillen.
-Mutta nyt on aika mennä jo nukkumaan, eikö niin? Aexandra sanoi hymyillen ja silitti hentoisesti Roopen poskea irtautuen tämän halauksesta.
-Kyllä vain.. Saanhan antaa edes hyvän yön suukon? Roope virnisti.
Ennen kuin Alexandra ehti vastata, Roope jo moiskautti varovaisen suukon Alexan huulille, eikä Alexandra tällä kertaa vastustellut.
Roopen lähdettyä, Alexandra meni oitis kylvyn jälkeen sänkyyn. Hänen päänsä oli aivan sekaisin Roopesta.
***
Päivät kuluivat ja Alexandra tapaili Roopea melko tiheään tahtiin. Aamuisin herättyään Alexandra oli todella iloisella päällä. Hän petasi oitis petinsäkin hyräillen iloisesti.
Hmm.. Olisin edes älynnyt jo vihdoin pyytää Roopen numeron, niin voisin soittaa hänelle! Alexandra tuumi istuen vessanpytyllä.
Hakiessaan aamulehteä, Alexandra huomasi kukkakimpun oven pielessä. Härrekuud, kuinka kauniita! Ja tyyriitä! Alexandra ihasteli, arvaten jo keneltä kimppu oli. Hän nappasi lehden ja kimpun kainaloonsa palaten sisään.
Alexandra asetteli kimpun pöydälle ja avasi lehden. Hmm.. postinjakajaa minusta ei tule, ehei! Portsari.. Ehkei? Mutta politiikka voisi olla kiintoisa.. Jospa pirauttaisin sinne, Alexa tuumi.
Juuri kun Alex oli tarttumassa luuriin, se pirahti soimaan. Oivallinen ajoitus, Alexa tuumi kun nappasi luurin käteensä.
-Ai hei Roope! Mitä? Ai nyt? Kyllähän se käy.. Juu, nähdään, Alexandra kujersi iloisena ja laski luurin.
Puhelun päätyttyä Alexandra riensi vaatekaapilleen ja valitsi yhden parhaimmista mekoistaan. Espanjalaistyyliä? Tai sitten ei.
Alexandra asteli peilin eteen ja suti hiuksiaan siistimmin. Samassa ovikello pärähti.
-Roope, et tiedäkkään kuinka olen kaivannut sinua koko yön, Alexandra huudahti kaapaten Roopen suureen suudelmaansa. Suudelma hämmensikin Roope-polon totaalisesti.
-Ooh! Aiemmin olit vastaan pientä suukkoa? Roope nauroi.
-Noniin, mutta sitten tajusin, että olet oikeasti kunnollinen mies.. Alexandra kujersi. Äkkiä hän tarttui Roopen käsistä kiinni ja rykäisi.
-Olen vähän miettinyt.. Vaikka en yleensä tee hätiköityjä päätöksiä sun muuta, mutta kumminkin.. Muuttaisitko luokseni? Tiedän kyllä, että olemme tunteneet vasta muutaman päivän.. Mutta..
-Tottakai muutan luoksesi, ilomielin vaikka heti! Roope riemastui ja kaappasi Alexan syliinsä.
-Kröh, tarkoittaako tämä sitä, että suhteemme virallistuu.. Vai vain kämppistymistä? Roope kysyi.
-Voi Roope! Sitä parempaa, paljon parempaa!
-Nyt ainakin olen varma siitä, että olen tavannut Sen Oikean, Roope naurahti. Alexandra nauroi heleästi sydämen pohjastaan.
***
Tää alotus oli jotenkin tönkkö ja kuvat huonoja, mutta se kyllä paranee! :D Muutenkin kello on jo paljon, joten tekstit ei välttämättä ole kovinkaan hyvälaatuisia. Mutta kommentteja silti? Muutan vielä kuvan kokoa (sen myötä ehkä laatukin voi muuttua), tätä tekstiä (muotoa ja pituus saattaa kasvaa) ja kuvien määrä lisääntyy tulevaisuudessa.. ehkä.
Kommentit